perjantai 31. maaliskuuta 2017

Kevät

Keikutaan kevään kynnyksellä. Pian luonto herää ja vihreys alkaa valtaamaan alaa. Kevät on uuden alun aikaa. Ja voi tätä onnea! Uuden elämän alkua, pientä tuhisevaa nyyttiä, saamme ihmetellä myös kotona. Herra Hortensia saapui pari viikkoa sitten maailmaan ja tässä hän nukkuu onnellisena maha maitoa täynnä. Täällä seurataan innolla kasvun ihmeitä, niin sisällä kuin vähitellen myös ulkona.



Mukavaa viikonloppua kaikille!


tiistai 14. maaliskuuta 2017

Tankoilevat tomaatit

Tomaattien varret alkoivat sen verran kallistella, että oli aika laittaa pikkutaimille ekat tukikepit. 


Näiden pikkutaimien kanssa käteviä tukikeppejä on ohuet puiset grillitikut. Tukeminen täytyy tehdä mahdollisimman hellästi, jottei varret vaan katkea. 


Tuentanaruksi sopii puolestaan erityisen hyvin vaikka tällainen kukkateippi, joka on himpun verran tahmea, mutta ei siis liimaudu kiinni mihinkään. Kukkateippi on joustavaa ja se venyy tarpeen mukaan, joten kun tomaatin varsi kasvaa paksuutta, niin teippisidos ei ala painamaan vartta vaan venyy kasvun mukana. 


Näitä pikkutaimia hipelöidessä sormiin tarttuu ihana tomaatin tuoksu. Tulee aivan kesäinen kasvihuone mieleen! 





sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Kaunopunahattuja kivivillassa

Nyt on jo niin kevätfiilis! Ja kevään esikasvatushommat sen kun etenee, en vaan mitenkään malta pitää sormiani erossa mullasta. Enkä itse asiassa muistakaan kasvualustoista :) Aikaisempina vuosina olen kokeillut esikasvatusta turvebriketeissä, omatekoisissa vessapaperihylsyruukuissa tai sanomalehdestä askerrelluissa taimipoteissa kylvömullan kera. Niin ja tietysti perinteisesti muoviruukuissa. Turvebrikettien hyvä puoli oli se, että ne eivät vaatineet aluksi paljoa tilaa, mutta niiden hankaluutena oli, että ne tahtoivat liian kosteina alkaa helposti homehtumaan. 


Nyt minulla on vuorostaan ollut kokeilussa pienet kivivillahylsyt, joita satuin löytämään Ikeasta. Yhdessä paketissa oli 50 kivivillahylsyä, eikä hintakaan päätä pakottanut. Nappasin kaksi pakettia kainaloon ja sitten kokeilemaan!


Asettelin kivivillahylsyt vierekkäin muovilaatikkoon ja kaadoin astian pohjalle reilusti vettä. Kivivillanapit imivät hetkessä veden, mutta ne eivät siis turpoa veden imeytymisestä vaan pysyvät kuosissaan. Kivivillakasvualustoja käytetään yleisesti mm. kasvihuoneviljelmillä, sillä tuholaiset eivät siinä viihdy. Lisäksi materiaali on huokoista ja kasvualusta pysyy ilmavana. 


Omiin kivivillanappeihini kylvin kaunopunahatun (Echinacea purpurea 'Starlight') siemeniä helmikuun alussa. Kivivillahylsyihin kylväminen oli todella helppoa, koska nappien keskelle oli valmiiksi muotoiltu pieni kolo siementä varten. Kaunopunahattujen siemeniä oli sen verran paljon, että laitoin yhteen nappiin kaksi siementä. Siemenet näyttivät paljaalla kivivillapedillä jotenkin niin surkeilta, että ripottelin varovasti ohuen multakerroksen siementen päälle, tätä tuskin olisi tarvinnut tehdä. Sitten vain muovikelmu muovilaatikon päälle ja laatikko hyllylle odottamaan. 


Ilokseni huomasin, että itäminen alkoi vauhdikkaasti. Viikon sisään kylvöstä näkyi ensimmäisiä merkkejä vihreästä. Muovikelmua availin päivittäin, jotta ilma vaihtui kylvöksessä. Kolmisen viikkoa muovikelmua käytin, kunnes poistin sen kokonaan laatikon päältä. 




Tänä viikonloppuna siirsin pienet kaunopunahattujen kivivillataimet kylvömullalla täytettyihin muoviruukkuihin. Taimet olisivat voineet hyin vielä jatkaa kasvuaan kivivillanapeissakin, mutta enpä malttanut olla siirtämättä niitä, kun aikaa oli. Pienet taimet vaikuttavat oikein kasvuvoimaisilta ja lisäksi ne itivät oikein mallikkaasti kivivillassa. Ei siis ollenkaan huono vaihtoehto nämä kivivillanapit, aion kyllä toistekin näitä kokeilla.   





 Mukavaa alkavaa viikkoa!