keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Kasvimaalla

Oi, miten ihanasta lämmöstä ja auringonpaisteesta viime päivinä on saanut nauttia! Viime viikkoiseen kaatosateeseen nähden muutos on huima. Lämpömittarin lukemat huitelee +20 asteessa ja ilma on lempeä kuin linnunmaito. Niin ja tänään näin ensimmäiset pääskyset. Se on kesä nyt.


Liekö sitten tämä lämpö, joka hullaannutti kyseisen kotipuutarhurin. Sormia alkoi sen verran syyhyämään, että tein tänään ensimmäiset suorakylvöt. Kunnostin lavojen mullat jo syksyllä ja asettelin silloin hallaharsot lavojen päälle. Nyt riittikin vain, että tein pienen pintapuhdistuksen kasvualustalle. Sitten kylvörivit laudan pätkän avulla ja siemenet vakoihin humpsis. Mullan alle meni silpoydinhernettä (Early Onward) ja punajuurta. Saattaa olla, että punajuuret alkavat kukkimaan, mutta se on sitten sen ajan murhe. 




Kylvöhuumassa en malttanut laittaa edes herneen siemeniä veteen likoamaan. Maassa oli kosteutta ainakin nyt mukavanlaisesti. Asensin tulevaa kasvukautta varten samalla myös tihkukasteluletkun paikoilleen, joten tarvittaessa kastelun saa näppärästi hoidettua sen avulla. Lopuksi vielä hallaharso suojaksi ja homma oli valmis.


Innostuin kokeilemaan ensimmäistä kertaa myös perunan kasvatusta. Hankin muutama viikko sitten pienen pussillisen siemenperunoita ja nyt nekin saivat päälleen multakerroksen. Lajikkeena on Carrera, jonka pitäsi olla maukas varhaisperuna. Eihän tässä malta odottaa, että pääsisi omia perunoita maistelemaan!


Aurinkoista helatorstaita! 

6 kommenttia:

  1. Olet päässyt jo tekemään ensimmäisiä kylvöjä, eikö olekin ihanaa. Minunkin sormet jo syyhyävät kasvimaalle, mutta yritän vielä hetken malttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna tämä toukokuun alun sää on ollut mahtava! Näillä säillä pihalla tulee oltua paljon eikä edes muista että ollaan vielä aivan alkukaudessa. Toivottavasti olet myös ehtinyt pihapuuhailuihin :)

      Poista
  2. Minäkin juuri tänään ihmettelin, voisko jo kylvää jotain kasvulavoihin. Taidan kokeilla, vaikka meidän puutarha onkin täällä vähän pohjoisemmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei yöpakkasia ole ollut. Pidetään peukkuja ettei tulisikaan!

      Poista
  3. Hyvä lajikevalinta tuo Carrera :) Se on todella nopea! Kasvaa myös valtavan kokoisiksi mukuloiksi, jos ei nosta ajoissa. Viime kesän kokemuksia lajikkeesta täällä http://vadelmalaakso.blogspot.fi/2015/06/ylistys-carreralle.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, kiva kuulla, että lajike on ollut sinulla noin onnistunut. Tässähän täytyy kohta valmistautua perunoiden keittoon :) Mukavaa viikonloppua!

      Poista